Kavereista voi tehdä vaikka teostomiljonäärin, kun soitattaa kaverin musiikkia valtakunnan taajuudella tolkuttoman usein. Ehkäpä miljonääriksi mainitseminen sinkoutuu väittämänä jo riman yli, mutta tuntuvasti Kuustonen tienaa vanhoilla kappaleillaan, joita soitetaan Radio-Suomessa niin tiheään, että sairastuin totaaliseen kuustosallergiaan eli kanava kääntyy välittömästi, kun joku kuustosjollotus alkaa soimaan. Kuustosen musiikkia voisi kuunnella silloin tällöin, mutta kun joka helvetin päivä enkelit lentää uniin, niin taivas varjele siinä ei auta kaktusviinakaan. Ryhdyin pohtimaan Kuustosen levytyksiä ja havaitsin, ettei musiikilla(soittopelien äännähtelyllä) ja laululla(Kuustosen puheella) ole mitään yhteistä toisiinsa liittyvää eli kunhan on pistetty ääniä sekaisin - kuunnelkaa itse ja pyytäkää Peyton Placen Allison mukaan.
Varmaankin Kuustosen ylimakeilevasti maailmaa syleilevällä naivilla sanoituksella on ystävänsä tai pikemminkin oli, silloin kuin miehen musiikki tuoreena tunki ämyreistä korviin. Rohkenen väittää, että nykypäivän soitot eivät ole missään suhteessa, jos verrataan Kuustosen suosiota muihin hänen aikalaisiinsa. Juice, Topi Sorsakoski, Kari Tapio, Miljoonasade, Fred, Marx, Engels ja Jung sanoittivat uskottavammin ja soivat tiheämmin kuten soivat Isto Hiltunen, Laura Voutilainen, SIG, Mamba, YÖ jne.. Väkisin kuustospohtimiseni harppaa epäilyksen polulle, josta löydän jonkun Kuustosen kaverin soittavan miehen levyjä koko kansalle kyllästymiseen asti, jotta Mikko K. saa kunnolla hyvää! Samalla mietin yksittäisen ihmisen oikeutta valtaan, jossa hän päättää, mitä koko Suomi kuuntelee. Jos YLE:llä on lähes 600 miljoonaa euroa käyttövaraa, niin luulisi talon kuunnellummalle kanavalle löytyvän panostusta, niin ettei olla liikaa yhden Kuustosen kuuntelun varassa. Ärsyynnyin po. musiikista niin paljon, että etsin, löysin väylän ja lähetin sen kautta vaihtoehtoja ko. tyypin levyille. Eipä vaikuttanut vähääkään, joten olen luopunut Radio-Suomesta, mutta miten saan maksamani YLE-rahani takaisin?
Itse asiassa, jos täydennämme nykymusiikkia sisältäviä soittolistoja vanhoilla jo unohtuneilla levytyksillä, ei tuohon tarvita edes henkilöä, tietokone ja tekoäly riittävät mainiosti. Ne voivat, sopivasti ohjelmoituna, poimia oldies-kappaleita listojen kärjestä esim. viiden kymmenen, viidentoista ja kolmenkymmenen vuoden takaa. Nykyinen kuustosfanien vetävä YLE:n musiikin valitsijoiden joukko antaa hävyttömän vastenmielisen ja sanoituksiltaan naivin kuvan menneen ajan musiikista vai onko meillä tavoitteena luoda pikaisesti sukupolvi, joka ei tunne Beatlesiä, Elvistä, Olavi Virtaa jne.? Saattaahan kyseessä olla myös selkä poliittinen veto ja valtamediaan sopiva toimintamalli, joka tähtää parin presidentinvaalin päähän tavoitteena nostaa Mikko Kuustonen presidentiksi teemalla teetä ja tsympatiaa!
Kommentit