Luottamusmiesten ja heidän työvälineidensä eli virkamiesten tulisi toimia kuntalaisen parhaaksi. Kuntalainen maksaa yhteiseen kekoon rahaa ja odottaa saavansa rahoilleen vastiketta. Jopa valtiovalta helpottaa niin päättäjiä kuin heidän työkalujaan toimimaan kuntalaisten etujen mukaiseksi. Tämä tapahtuu hyvin yksinkertaisesti lainsäädännöllä ja valtionapujen korvamerkinnällä. Tämä on vain pahimman varalta, jottei esim. lapsilta vietäisi opinahjoja vain siksi, että opinahjorahat räväytettäisiin vaikkapa ökyjen halleihin. Näinhän ei voi käydä, tuo ongelma ratkaistiin jo 1918.

  Raksalla on se hyvä puoli, ettei työkalu, kuten vasara rupea itkemään: Minä en halua osua tuhon kovaan naulaan vaan pehmeään lautaan. Eikä tehtaassakaan ole ongelmia tekemisen suhteen. Hyvässä harmoniassa hommat tehdään yhteisen edun nimissä. Vai oletko kuullut, että autotehtaalla, joku sanoo: Poliittisista syistä johtuen en tee Porcheja  vaan Ladoja! Tällaista virhettä ei tapahdu ellei tehtaan johto itse käske osaa porukasta jonnekin syrjemmälle tekemään Ladoja.

  Ei tarvita valtion tuotanto-ohjausta, silti homma toimii niin tehtaissa kuin raksoilla. Niin työnantaja kuin työntekijä saavat rahansa ja maksavat veronsa. Näillä veroilla elää mm. tuo aluksi mainittu kunnallinen sektori. Siellä ei tehdä töitä sen mukaan, miten rahaa on, vaan sen mukaan mikä on tekemisen tarve. Täytyy tuottaa määrätyt palvelut, jotta kuntalaiset nuo raksoilla ja tehtaissa työtä tehneet nykyiset ja entiset veronmaksajat saavat palvelunsa. Palvelut, jotka heille on laissa taattu ja korvamerkityin ohjauksin varmistettu.

  Kaiken pitäisi olla yksinkertaista ja helppoa. Kansa valitsee rohkeita ja vähemmän rohkeita perusarvojen puolustajia turvaamaan jo laissa turvatut palvelut. Näinhän luvataan ja näinhän pitäisi homman toteutua. Koko systeemin toimivuus on aukoton, lailla taattu. Mutta kuinka käy, jos nuo työkalut ja luottamusmiehet menevät sekaisin? Kuinka käy, jos luottamusmiehistä merkittävin osa onkin työkaluja? Alkaako tuolloin vasara ohjaamaan timpuria ja hakkaamaan mukavuussyistä naulan sijasta lautaa? Onko työkalupakilla enemmän valtaa kuin timpurilla, jos saha, höylä ja vatupassikin saa päättää, mitä timpuri tekee?

  Voiko organisaatio säästää, jos sen onnettomin ja ymmärtämättömin osa on rohmunnut vallan itselleen. Tuleeko tuolloin oman onnettoman osaamisen jatkumisen turvaamisesta päätavoite. Tavoite, joka estää osaavan väen rekrytoinnin ja sitä kautta organisaation toiminnan kehittymisen. Ongelmaksi on muodostunut se ettei kaupunki enää pyri kehittämään rahoittajiensa eli kaupunkilaisten peruspalveluja ja elämisen puitteita. Sen sijaan verovaroilla turvataan osaamattoman johtajiston turvallinen pääsy eläkkeelle!

             SELVINPÄIN EI TALOUS OIKENE, KOITETAAN NÄIN: