SPR:stä irtaantunut ja omaa kasvuaan jatkanut lonkero Esperi nousi julkisuuteen ja sai viimeinkin kansanedustajat älähtämään. Toisaalta nämä mammuttimaiset pörssiyhtiöt ovat päässeet vuosien varrella tuon tuostakin julkisuuteen, joko asiakkaiden tai henkilökunnan huonolla kohtelulla. Esierille täytyy antaa kiitokset, että se kaikessa ahneudessaan tarjosi juuri ennen vaaleja täyn, johon opposition kansanedustajat tarttuivat.

Jos kansanedustajat olisivat ihan oikeasti olleet huolissaan po. yhtiöiden ahneudella aiheuttamasta asiakkaisiin ja työntekijöihin kohdistuvasta tuskasta, hädästä ja hyväksikäytöstä, he olisivat puuttuneet ongelmiin jo vuosia sitten. Nyt tarvittiin vaalit, jotta Arkadian mäellä alkoi ölinä. Tämä osoittaa vain ja ainoastaan kansanedustajien itsekkyyden ja pelon omien asemien menettämisestä. Uskon äänestäjien näkevän kansanedustajien itsekkään huolestumisen lävitse ja tästä seuraavan massiivisen naamojen vaihtumisen eduskunnassa.

Puuttumalla Esperin tyyliin kohdella vanhuksia ja henkilökuntaa romuttivat kansaedustajat kansan uskottavuuden kansainvälisiltä pörssiyhtiöiltä. Tästä taas seurannee se, että Sote-uudistus urvahtaa kokonaan tai ainakin siirtyy vaalien tuolle puolelle. Vai luuleeko joku, että sotea ja sen myötä suurille yrityksille verovarojen kanavointia hehkuttamalla kerätään eduskuntavaaleissa ääniä?