Kaikkien organisaatioiden tulisi aika ajoin uudistua. Jopa Nokia vaihtoi pääjohtajaansa menestyksen huipulla! Huipun tuulettaminen herättää keskustelua esim. johtajan valinnan yhteydessä. Ilman tälläista keskustelua tulee yrityksestä/yksiköstä helposti harmaa taantuva möhkäle, joka suojelee itseään ja elää omaa elämäänsä, Yritysmailmassa talous on selkeä mittari uudistustarpeesta, entä julkisella puolella, onko talous ainoa mittari sielläkin?
Taantuva möhkäle on tarkka julkisuuskuvastaan. Se pyrkii tuomaan esiin hyvät asiat ja keskittyy niillä mässäilyyn. Sen sijaan ongelmat lakaistaan maton alle. Niistä puhuminen on tabu. Jos joku omasta väestä nostaa esiin negatiivisia asioita, tuomitaan hänen valtaapitävien taholta. Toimintamallista muodostuu ajan mittaan lähes feodalistinen, jossa työskenellään useissa kerroksissa.
Ajan saatossa yhteisöstä muuttuu mielivaltaisuuden ja vääryyden pesä, joka suojelee itseään ja pitää kulisseja pystystyssä. Onko meillä havaittavista tälläista? Saammeko tietoa riittävästi? Tuleeko tieto sieltä, mistä sen sanotaan tulevan? Onko luottamusta?
Yritysten hallituksissa kuten kunnallisissa luottamustehtävissä istuvilta vaaditaan aktiivisuutta ja rohkeutta. Liiaan usein ja liian helposti halutaan vastuusta päästä liian helpolla. Halutaan olla näennäis positiivisia ja jätetään puuttumatta negatiiviisiin asioihin. Harva panee itseään peliin vaatimalla asioiden oikomista ja julkistakeskustelua. Tuolloin puhutaan rohkeuden puuttumisesta. Se puolestaan mahdolistaa organisaation muutumisen sellaiseksi, että se elää ainoastaan itseään varten. Silloin koko kuviosta on yhtä paljon hyötyä alkuperäiselle tarkoitukselleen kuin keuhkosyövästä on hyötyä maratoonarille!
Esim. kunnallisessa kuviossa tämä tarkoittaa sitä, että toiminta suunnitellaan toteuttajien näkökulmasta eikä kuntalaisen. Onko meillä kaupungissamme tällaisia yksiköitä, joiden valmisteluun emme luota? Puutummeko me riittävän rohkeasti asioihin, jotka ovat ikäviä?
Pikkuisen pohtimalla tämänkin saa liittymään asiaan:
Kommentit