Satamaan piti tulla hallin myötä 140 uutta työpaikkaa. Tätä juhlittiin ja hehkutettiin: kuinka kaupunki nousee. Nyt teräksen vienti jo pelkästään Saksaan on kasvanut 155%, kuitenkin halliin siirryttiin toisaalta kaupungista. Mutta hanke oli onnistunut ja työpaikat tuli, kun koskaan ei valehdella.

  Lahdelle piti maakauppojen myötä nousta kokonainen kylä, kun ryhdyttin maakauppoihin tosi ison liikemiehen kanssa. Hehkuttin uusien kauppojen tulemista, rahakas ostaja lupasi tienkin, vai? No menikö näin? Ei mennyt, mitään ei tullut. Mutta kaupat olivat tuottoisat ja kaikki luvattu tuli, kun koskaan ei valehdella!

  Erääseen niemeen päätettiin rakentaa tai pikemminkin annettiin rakentaa taloja. Luvattiin tuon niemen täyttyvän reilussa vuodessa taloista ja kaupunkiin virtaavan satoja uusia veronmaksajia. Siksi kaupunki upotti sinne miljoonan jo pelkästään kunnallistekniikkaan. Vuodet ovat vierineet ja horsmat kasvaneet teille eikä satoja uusia veronmaksajia näy. Mutta homma oli tuottoisa ja kaikki luvattu tuli, kun koskaan ei valehdella.

  Verotulot vähenevät, väki on vähentynyt rajusti viimeisen nousuhdanteen aikana, kaupungin suuret varannot on tärvätty ja on siirrytty tukevasti velkasektorille. Mutta tämä on vain todellisuutta, siitä ei pidä välittää, siitä ei saa kyselllä, sillä todellisuus on negatiivisuutta. Postiivisuus lähtee oikeiden ihmsten huulilta, heidän ystäviensä sanomista, sieltä lähtee ilosanoma joka on yksi ainoa totuus: Nyt eletään paratiisissa! Siis sulje silmäsi, sulje korvasi ja kuvittele, kuvittele oikein kovasti, niin mielesi täyttää paratiisi, silloin olet paratiisissa.

 Näin käy, kun hyvästä ja huonosta työstä saa saman palkan. Näin käy, kun sitoutuminen riittää utopioihin ja niistä maksetaan kuin todellisista toteutuksista. Näin käy, kun ei osaa ja saa yrittää loputtomiin ja saa osaajan palkan. Näin käy, kun tavoitteisiin ei sitouduta ja saadaan sama palkka kuin tavoitteisiin sitoutuneet saavat. Olet juuri niin kauan täydellisessä paikassa, kun pystyt pitämään silmät ja korvat kiinni...

            MAAMME MUUTTUU, MUTTA MIHIN...