Metaani on paljon pahempi ympäristöuhka kuin hiilidioksidi, joten meidän käytännön vihreästi ajattelevien tulisi keskittyä ehkäisemään metaanin pääsy ilmakehään. Tarkastellessamme ilmastoa uhkaavia metaanilähteitä, löytyy sieltä melkoinen saastuttaja nimeltä lehmä. Älkää säikähtäkö, en aio esittää Stalin-tyylistä nautakarjan likvidointia, vaan ottaa hyötykäyttöön lehmien röyhtäilemän ja piereskelemän metaanin.

Metaani on itse asiassa samaa tavaraa kuin ympäristöystävälliseksi energialähteeksi luokiteltu maakaasu. Mutta palatkaamme lehmiin, sillä yksi sellainen tuottaa saman verran haittaa kuin henkilöauto, jolla ajetaan 10 000 km. Jospa käännämme yhtälön toisinpäin eli, jokaiseen kotitalouteen hommataan kaksi lehmää, joiden tuottamalla metaanilla henkilöauto kulkee 20 000 km eli sen, mitä niillä keskimäärin vuodessa ajetaan.

Siirtymällä lehmäpohjaiseen energiatuotantoon, voisimme tehdä melkoisen ekoteon ja muuttaa siinä sivussa Suomen omavaraiseksi energian suhteen. Emme tarvitsisi ydinvoimaa, me pääsisimme eroon riskialttiista ydinvoimasta ja voisimme luopua pääkaupunkiseudun kivihiilivoimaloista. Säästyisimme myös ekoloogisesti kestämättömästä ja taloudellisesti älyttömästä autokannan muutokselta. Metaanin avulla voisimme jatkaa polttomoottoritekniikan käyttöä ja välttäisimme maailman raaka-ainevaroja uhkaavan sähköautojen akkujen rakentamisilta.

Jos ulottaisimme metaanin keräyksen metsän eläimiin, joista etenkin suuret hirvet tuottavat valtavasti metaania, loisimme Suomesta energiavaltion, joka saisi norjalaisetkin kateellisiksi. Joku pitää metaanin keräystä ongelmallisena, mutta se onnistuu kätevästi kondomien kierrätyksellä. Joku Helsingin yliopiston sadoista tohtoreista voi suunnitella hirviin mukavasti istuvan anusventtiilin, jonka kautta hirven tuottama metaani purkautuu kierrätys kondomiin. Kun kondomi täyttyy ja paine kasvaa, alkaa siihen rakennettu painetunnistin lähettämään signaalia lähimmälle metaanin keräys partiolle.

Jos hirviin asennettavat kierrätyskondomit vielä fosforoidaan, parantavat ne hirven näkymistä ja siten edistävät liikenneturvallisuutta. Liikenne käytön lisäksi metaanilla voidaan ryhtyä lämmittämään asuntoja. Kun jokainen meistä kerää suolistokaasunsa sitä varten rakennettuun säiliöön, saamme ilmaista kotimetaania. Toisin kuin tuulivoima ja aurinkovoima ei itse tuotettu kotikaasu lopu kelien muuttuessa epäsuotuisiksi. Päin vastoin kotimetaanin tuottamista voidaan tarpeen vaatiessa vaikkapa kiihdyttää: Ilmatieteenlaitoksen luvatessa pakkaskautta ryhtyy perheen äiti tarjoamaa siipalle ja lapsille hernekeittoa ja ruisleipää kotikaasuntuoton kiihdyttämiseksi.