Kun jättää taakseen ahterilleen lojahtaneen päivän, uni ei tule, ei kertakaikkiaan millään. Toivottomuus kasvaa rinnalla kasvavan pettymyksen myötä. Hienoilla strategioilla ei edistyksen osalta ole virkaa. Ne liitetään sanahelinän sektorille. Kaupungin kehittäjät kuulemma lopettava kuusi koulua Uudestakaupungista. Taantumusta se on eikä kehittämistä.

   Ikävät skenaariot on otettava haasteena eikä Jumalan sanana.  Jos yritysjohtaja alkaisi viemään mahdollisuuksia osakkeenomistajien lapsilta ja isovanhemmilta, hän saisi välittömästi kenkää. Ei auttaisi perustelut: Lasten ja vanhusten täytyy osallistua säästötalkoisiin, jotta saadaan heiltä rahaa businekseen! Meillä tämä hyväksytään ja sitä jopa ylistetään.Tämä taas ei voi johtua muusta kuin ymmärtämättömyydestä.

   Meillä on mahtavat mahdollisuudet, mutta mikäli johtajien paikalla istuvat jarrumiehet, niin tulevaisuutta ei ole. Sen kanssa on elettävä ja toivottava, että tyyli muuttuu. Tämä tuntuu vähintään yhtä todennäköiseltä kuin jääkarhuun törmääminen Saharassa.

    Eniten harmittaaa johtaja, keneltä löytyy innovaatiota, älyä ja kykyä voittaa ikävät haasteet, mutta silti hän noudattaa taantumuksen esimieskäskyä! Tämä sapettaa niin vietävästi ja siksi hänelle tulee huudettua. Itselle siitä jää paha mieli ja varmaan hänellekin. Ei auta puolustelu: Parempi kai se on aukoa päätä asioita ymmärtävälle kuin monotooniselle zombikaliperin jarrumiehelle!