Vanha työkaveri aloitti tarinoinnin facebookissa ja pian jutut kääntyivät yhdessä koettuihin työrupeamiin Turun Auran Aalloilla. Tulipahan tuossa yhteydessä muisteltua sitäkin, kummoisia tyyppejä on tullut jututettua. Uskokaa tai älkää, minä olen jututtanut Paavia, istuvaa presidenttiä, lukuisia ministereitä, kansanedustajia, europarlamentaarikkoja, arkkipiispaa, Mireille Mathieuta, Valeri Brumelia ja jopa Lätty Hirsimäkeä. Joku vielä maksoi siitä, että jututin heitä, nimen omaan, omalla tyylilläni.

 Minulla ei ollut pienimpiäkään ongelmia haastatteluissa eikä kukaan epäillyt, jututuksista tulevan mitään hässäköitä. Luonnollisesti välillä haasteltavan ääni nousi. Mutta Ville Itälä puki haastattelutilanteen joskus sanoiksi: Jos toimittaja ei nuoleskele vaan esittää kysymykset noin kärkevästi ja hyökkäävästi, kuuntelee kuulija varmasti myös haastateltavan vastaukset.

  Sama päti myös toimitustyössä Uudessakaupungissa. Omalla tyylilläni käsittelin kovia asioita mm. Uudenkaupungin telakakkasekoilut. Kukaan ei koskaan kieltäytynyt jututuksesta. Ikävät asiat nostettiin esiin ja pyrittiin panemaan kuntoon. Eikä kukaan vetänyt poroja sieraimiin. Savolaiset, Vartiaiset, Mattilat, Nikulat, Tapiot, Laihot jne. muistan hyvin ja vieläkin keskusteluyhteys toimii.

  Virkamiehistä tein runsaasti yhteistyötä mm. Lahikaisen, Mäkelän ja "Hökön" kanssa. Monesti ääntä korotettiin, mutta aina asiat hoituivat ja lopuksi ryystettiin kahvia. Kävipä jopa niinkin, että jututuksen seurauksena, ryhdyin suunnittelemaan ja toteuttamaan nuorille suunnattua pajatoimintaa. Jopa osallistuin varsin aktiivisesti pajan toimintaan.

  Tuolloin lama potki kaupungin taloutta, silti varantomme kasvoivat, suunniteltiin korttelikouluja, nuorisopajoja jne. Suunta oli ylöspäin. Kaikki virkamiehet halusivat kaupungin kehittyvän, kukaan ei tehnyt omasta toimialastaan säästökohdetta. Tavoitteet olivat selvät ja niitä toteutettiin avoimesti. Keskusteluja syntyi, mutta kukaan ei koskaan uhannut minua oikeudella tai poliisilla.

  Nyt noiden em. luottamusmiesten ja virkamiesten saavutukset on syöty, varannot hävitetty ja velkaa tehty. Kun tämän vastineeksi on saatu aikaiseksi väkikato, verotulojen romahdus ja maksujen ja verojen korotus, haluan kysyä: Miksei saa kysyä? Miksei tule vastauksia? Miksei kysyjän kohtelu ole asiallista?

  Missä on vika, kun entisajan tekijät puhuivat asioista innolla avoimesti, mutta tänään heidän kollegansa äksyilevät, haukkuvat, halveksivat, syyttelevät, uhkailevat ja jopa nolaavat julkisesti? Onko vika siinä, että nykyiset tyypit eivät, entisten kollegojensa tapaan, ole tavoitteellisia osaajia ja alansa huipputekijöitä? Eikö heiltä löydy positiivista kerrottavaa, eikö tehdyt työt kestä avoimuutta? Meneekö suurin osa energiasta omien virheiden peittelyyn? Ovatko he kaupunkimme parasiitteja?

  Kun katson ketkä ovat asiallisesti vastailleet kysymyksiini ja ketkä taasen vastaavat kysymyksiini syytösryöpyllä, en voi kuin ihmetellä syntynyttä tilannetta. Miksen voi saada asiallisiin kysymyksiin, ehdotuksiin, aloitteisiin, oikaisuvaatimuksiin asiallisia vastauksia. Miksen  saa vastausta edes siihen, miksen saa vastausta? Miksi mitä mielikuvituksellisempia syytösskenaarioilla hyökätään kimppuuni?

            PAREMPI PISTÄÄ ASIAT KUNTOON TAI HÄN HAUTTAA NE: