Tuskaa huutavat lapset itkivät särkyneitä koteja ja menetettyä tulevaisuutta. Vanhukset ja sairaat valittiva kaiken menneen; heidän elämän työ ja vanhuuden turva roihusi savuavina raunioina. Koko kaupunki oli hävitetty ja se vähä mitä oli jäljellä roihusi ja romahteli. Vain yksi ei huutanut tuskaa vaan nauroi ja tuumi: Siitäs saitte senkin pellet, kun ette ymmärtäneet minun suuruttani. Minä olin johtajanne. Te vain ruikutitte ja urputitte, ette tyytyneet minun hienoihin ratkaisuin. Nyt koitte todellisen voimani: MINÄ VEIN TEILTÄ KAIKEN, NIIN ISIEN TYÖN KUIN TULEVAISUUDEN. Kärsikää te mittättömyydet, minä väärin ymmärretty NERO soittelen nyt lyyraa ja lausun runojani.

 Onkohan kaikki kohdallaan, jos kouluissamme suoritettu valtakunnallinen tasonmittaus osoittaa, että yhdessä ikäluokassa olemme jäämässä jälkeen matematiikassa ja samalla oppilaiden opiskelumotivaatio on laskenut. Onko tämä esimerkki siitä, että lapsemme ovat olleet liian kauan säästökohteina? Onko heiltä viety jo liikaa ja heijastuko se näin hälyyttävällä tavalla? Onko lapsissa tulevaisuutemme ja pitäisikö heihin satsata enemmän?

 Kaikki eivät ole huolissaan hälyttävistä tasonmittaustuloksista tai heitä ei liikuta lapset ja kaupungin tulevaisuus. Jonkun mielestä kouluista eli lapsiltamme voidaan viedä lisää, sillä tälle jollekin he ovat vain säästökohde. -Ei voi olla totta: tuumaa joku, mutta on se niin: SIVISTYSPUOLELTA EHDOTETAAN LEIKATTAVAKSI 300 000€!

  Leikataanko kaikkialta? No ei tietenkään, sillä säästöt koskevat vain ja ainoastaan lapsia, vanhuksia, sairaita ja tavallisia kuntalaisia, VAAN EI JANHUAN JÄNIKSIÄ!  Janhuan tyhjillään jököttävä kaupunginosa ja reilu parinmiljoonan kunnallistekniikalla saa 300 000€ lisäinvestoinnin. Sinne, jossa juuri kukaan ei asu vedetään asfaltti ja rakennetaan viheralueita. Onkohan tässä tarkoitus pistää kulmakunnan pupuille tasaiset temmellystatamit vai joku muu idea? Hämärää! Ettenkö sanoisi epäinhimillissen hämärää!

 Jatketaan ensimmäistä kappaletta: Lyyran soittaja havahtuu: Nyt taisin menä vihassani liian pitkälle, kun hävitin kiukuspäissäni koko kaupungin. Mutta ei hätää, oivallus pelastaa hänet: Jos joku totuuuden puhuja jäi henkiin pistän kaupungin palon heidän syykseen; se onnistuu helposti, kun mun kaveri on päätoimittaja! Pian Nero jatkaa lyyran soittoa ja runojensa lausuntaa hurraaville kaupunkilaisille. Siinä soiton sivussa hän nauraa: HULLUJA NUO ROOMALAISET!

                                               ELÄKÖÖN VAPAA RAUMA!