Kaikkien meidän elämämme sisältää unelmia. Lapsena halutaan astronauteiksi, NHL-tähdiksi, sairaanhoitajiksi jne. Elämän edetessä unelmat muuttuvat realistisemmiksi ja arkisemmiksi. Harvan suurn unelma toteutuu, mutta voiko toteutunutkin unelma koitua pahaksi koettelemukseksi? Näin voi käydä, jos onnistuu saavuttamaan jotain niin suurta, jotta tämän hallintaan eivät omat kyvyt riitä!

 Kaikkein hankalin toteutunut unelma on liian korkea asema työelämässä. Päästessään unelmiensa hommiin, alkaa ilo himmetä, kun huomaa etteivät omat eväät riitäkkään tehtävään. Luonnolliset ensin yritetään tankata lisää osaamista, jotta tehtävän hoito onnistuisi. Kun työ huomataan liian vaativaksi, alkaa salailu vaihe. Oma rajallisuus pidetään piilossa. Tuolloin suurimmaksi uhkaksi muodostuvat pätevät työkumppanit, ketkä voivat paljastaa osaamattomuuden. Heitä ei saa päästää lähelle!

 Jotta osaamaton ihminen säilyttäisi liian korkean asemansa, alkaa hän luoda ympärilleen kaveri-hovia. Tämä hovi koostuu työssään keskinkertaisista, mutta älykkäistä ja härskeistä supliikkityypeistä. Osaamaton johtaja ja hänen hovinsa käyttävät valtaa, tukevat toisiaan, pistävät itseään pätevämmät ja luovat työntekijät takariviin ja tarvittaessa vaikka pihalle. Jotta pieni klikki pysyisi asemassaan, heidän tärkein väline on tiedottaminen.

 Klikin häärätessä ja turvatessa johtajuutensa alkaa työyhteisö voida pahoin. Sitä pidetään kasassa nuoleskelu/nokkimis -järjestelmällä, rangaistuksilla ja pelolla. Jottei työyhteisön mädännäisyys pääse esiin, kielletään sen jäseniltä ammattiasioista keskustelu ulkopuolisten kanssa. Vain hovi saa kertoa asioitaan ja asioita kertoessaan he ylistävät toisiaan.

 Tällaisessa sairaassa työyhteisössä tapahtuu leipiintymistä eli, ajan kuluessa, omaa etua tavoitellaan sekä turvataan entistä härskimmin; ns. oppositiota kyykytetään ja alistetaan aikaisempaa helpommin. Pikku hiljaa tapahtuvan muutoksen myötä, niin alistetut kuin alistajat oppivat elämään itsestään selvyyksiksi muutuinneilla sairailla säännöillä.

 Hovi tekee paljon töitä, mutta tuo työ on suurelta osalta oman vallan pönkittämistä, alaisten ja julkisuuskuvan hallintaa. Se työ, mitä olisi tarkoitus tehdä jää taka-alalle ja suoriutuu huonosti. Sairas työyhteisö pysyy, pahoinvoinnista ja tuottamattomuudestaan huolimatta, sitä paremmin kasassa, mitä erikoisempaa heidän työnsä on. Ulkopuoliset eivät juuri ymmärrä yksikön toiminnasta, joten oikealla tiedolla he uskovat homman pyörivän hyvin.

 Tällaisia yhteisöjä on paljon. Niissä voidaan pahoin ja ne tuottavat huonosti. Kuvio saattaa elää vuosia ja jopa vuosikymmeniä. Sen tyyli siityy kuin perintö, joka täydentää itse itseään sopivilla uusilla jäsenillä. Näin pahoinvointi elää ja voi hyvin. Jos sairas kuvio kaatuu, jää vadille yleensä johtajan pää hovin pettäessä hänet. Mutta kuka on kupletin suurin pahoinvoija?

 Kaikkein onnettominta oloa kantaa se reppana, kenen täyttynyt unelma osoittautui kykyihin nähden liian suureksi. Tämä pikku reppana joutui aluksi peittelemään puutteitaan; kertomaan pikku valheita, jotka kasvoivat suuremmiksi ja suuremmiksi. Hän tottui valehtelemaan, samoin painostamisesta, uhkailusta ja suosikkijärjestelämästä tuli arkea, pelkkää rutiinia. Tämä rutiini täytti ykstyiselämän ja jopa ykstyiselämän keinoja käytettiin rutiinin pönkittämiseksi.

  Vaikka tuntuisi kuinka pahalta ei pahuus useinkaan ole tällaisen sairaan työyhteisön käyttövoima, vaan johtajan liian suuret unelmat ja luulot itsestään. Mitä kauemmin kuvio pysyy kasassa, sitä lujemmin johtoklikin ihmiset turvaavat toisiinsa. Mutta myös sitä hankalampaa on reppanan oleminen, mitä inhimillisempi hän on sisältään. Hän etsii uutta lähimmäistä ja uskottua, mutta ei voi luottaa tai uskoa keneenkään.

 Reppanalla on sanoin kuvaamattoman paha olo, koska ei voi antaa periksi ja myöntää ettei minusta ollut tähän. Hän ei halua menettää kasvojaan eikä saada looserin mainetta. Mutta eipä hän hyväksy omaa toimintaansakaan, se sotii vastoin hänen sydämmessään elävää hyvyyttä ja sitä, että hän haluaa aina olla heikomman puolella.

 Kuinka onnettomaksi ja yksinäiseksi voi täyttynyt unelma tehdä ihmisen. Hän on jotain aivan muuta, miltä näyttää ja mitä haluaa olla. Ulkoisten paineiden vuoksi hän ei voi olla oma itsensä. Ja jos hän sen vahingossa tekee hän myös kieltää sen. Reppana on totaalisen yksin ja kyse on enää siitä, kuinka kauan hän kestää? Ymmärtääkö hän se avuksi, kun häntä voimakkaasti herätetään ja hänen syvällä piilevää inhimillisyyttään yritetään kaivaa esiin?

 Jokainen meistä on inhimillinen olento, kuka vastaa sanomisistaan ja teoistaan ja LÄHIMMÄISESTÄÄN! Toiselle pitää sanoa asiat suoraan. Mutta sanoessasi suoraan, katso kuuntelijan silmiin, sillä silmät ovat sielun peili. Nuo peilit kertovat sinulle, jospa niiden kantaja tarvii aikaasi, korviasi, puhettasi ja hyväksyntääsi! Me kaikki olemme vastuussa toisistamme ja minä Sinusta!

                           ONKO SINUSTA, IHAN JOKAINEN ???: