Koulutuslautakunnan perehdyttäminen jatkui koulukierroksella. Kiitokset sivistyspalvelujohtajalle, rehtoreille ja opettajille, kun saimme tutustua oppilaisiin ja kouluihin.

   Kierros eteni ja jäljelle jäi paljon pohdittavaa, sillä onhan osa kouluista liipasimella. Minua kosketti kaikkein voimakkaimmin Pohjoikulman koulun pikku tyttö. Kun sivistyspalvelujohtaja kysyi oppilailta: Mitä te haluatte sanoa koulutuslautakunnalle? Tuolloin pienen tytön käsi nousi nousi arasti ylös, hän katso vetoavasti lautakunnan jäseniin ja lähes kuiskaten lausui: Älkää lopettako tätä koulua.

   Tytön vetoomus oli niin aito ja vilpitön ja hänen huolensa niin suuri, että se teki syvän vaikutuksen minuun. Jos joku sanoo minulle, että se on rohkeutta, kun vie tältä tytöltä ja sadalta hänen kaltaiseltaan koulun, on käsitys rohkeudesta täysin vinoutunut.

  Eikö se ole rohkeutta, kun nousee sydämmettömiä, itsekkäitä ja omaan pussiin pelaavia karvarintaisia miehiä vastaan. Eikö se ole todellista rohkeutta, kun asetut pienen lapsen puolelle vastustamaan suurta valta- ja manipulointikoneistoa.

  Ainakin minä kuuntelen tyttöä ja puolustan häntä sekä hänen kouluaan. Jos vielä lopuksi olen voittajan puolella, olen todella onnellinen, kuten myös muut saman mieliset; kuuntelimmehan sydäntämme ja annoimme sen ratkaista. Kunpa monet meistä olisivat rohkeita, inhimillisiä ja ajaisivat pienten tyttöjen ja poikien oikeutta käydä omaa kouluaan!