En usko kenenkään tekevän tahallaan mitään pahaa. Sattuu vain olemaan niin, että eräiden eväät eivät ole pitkään aikaan piisanneet hommansa hoitoon. Sen ymmärtäisi, jos he tyylikkäästi myöntäisivät virheensä, pyytäisivät anteeksi ja astuisivat taka vasemmalle!

   Eilisen budjettikeskustelun kahvitunti osoittaa omahyväisyyden huipun. Ketkähän pyyhkivät ensimmäiseksi kahvipöytään? Nämä omahyväiset sählärimme näyttävät itsekkyytensä ryntäämällä kuin hyenat kahvijonon kärkeen. Kun oma kahvi on saatu, kiire häviä, jäädän pannun luoitsekkäästi toljottamaan. Ei pienintä ajtaustakaan siitä, että jonossa on viisikymmentä muuta ihmisttä. Kuinka tälläisille itserakkaille hahmoille on annettu valta päättää mm. lastemme tulevaisuudesta?

  Mutta, mitä vielä, nämä töppäävät sählärit ovat suuren egonsa sumentamia. He eivät kerta kaikkiaan pysty myöntämään pienintäkään virhettä. Päin vastoin he närkästyvät ja kukkoilevat, jos jotkut, onneksi koko ajan kasvava joukko, arvostelee heidän ahteriluisuaan.Eikä siinä mitä, jos luisuisivat yksin, mutta kun vievät muut mukanaan.

  Meiniki on  kuin vuosi 1945 ja erään kaupungin kellariasuntola. Kuinka kauan tämä illuusioihin nojaajaava päämäräätön tulevaisuuden maalailu saa jatkua? Eikö edes tietoisesti suunniteltu alibudjetti saa viimeisiäkin silmiä auki? Uskotaanko sokeasti siihenkinkin, minkä jo itse suunnittelijakin myöntää epäonnistuvan?

  Pöyristyttävintä on näiden, mielestään väärin ymmärrettyjen, huono käytös. He nälvivät, mollaavat, äksyilevät, eivät vastaa kysymyksiin ja jopa uhkailevat  työn antajiaan; Mutta samala he  leikkivät marttyyria ja vaativat muilta ymmärrystä!  Uskottavuus palaisi, jos saataisiin edes yksi pitävä luku tai päivämäärä, mutta sitä ei näytä tulevan. varmasti joku vielä itkee, hän itkee muualla ja ennen eläkeikää.