Luovaa yhteistyötä ei voi synnyttää tai ylläpitää käskyttämällä. Ei kukko käskien laula, eikä se naura vaikka uhtaan katkaista kaula: Näin totesivat jo muinaiset roomalaiset yhteistyöhon pakottamisesta. Palkitseminen on huomispäivän sana ja vieläpä palkitseminen saavutusten mukaan.

  Ihmistä palkitaan henkilökohtaisita saavutuksista, jotta hän innovoisi ja rohkeasti toteuttaisi oivalluksiaan. Kollektiivista palkitsemista käytetään työyhteisön motivoimiseksi menestyksillisiin saavutuksiin. Kaikki saavat palkinnon kaikkien onnistumisesta. Näin kaikkia motivoidaan kannustamaan  lähimmäistään käyttämään rohkeasti omat parhaat lahjansa työyhteisön eteen. Pomo kannustaa avoimesti, hän tukee alaisiaan huippu saavutuksiin. Näin toimii  nykyaikainen työyhteisö!

  Mikäli työyhteisö ei ole tavoitteeseen sidottu tai mitenkään tulosvastuullinen, se ainoastaan tekee annetun työn. Ilman tavoitteita tai tulosvastuuta syntyy työstä epämääräinen möykky. Tälläinen työ vain tehdään, sen ainoat vaikuttaja ovat ulkoiset muuttujat: puitteet, resurssit, resurssien karsiminen jne.

  Tälläisessä työyhteisössä syntyy aina klikkejä, kuppikuntia. Pätevyys ei ratkaisi työntekijän sijoittumista työyhteisön sisällä. Pätevyyttä ei voida mitata, joten yleensä joku on sattumalta asetettu tällaisen tuottamattoman työyhteisön johtoon. Normitetut tehtävät hoidetaan eikä ole mitään palkkiota tai uhkaa työpaikan menettämisestä. Tämä siksi,koska ei ole selkeää mittaria palkitsemiselle tai uudelleen motivoinnille!

  Epämääräistä möykky-työkuviota hallitaan liian usein pelkällä lojaalisuudella eli johtajan nuolijat pärjäävät. Yleensä nämä johtajan nuolijat ovat pomoaan tyhmempiä, koska kukaan ei saa tulla takaa, asemaansa varjelevan mainadin, ohi. Päin vastoin johtaja tekee nuolijoista itselleen esikunnan tai työrukkasen, joka pitää mahdolliset älyköt hiljaisina aina siihen saakka, kun heidät saadaan savustettua ulos! Kaveruus ajaa ohi pätevyyden eli koko yhteisö alkaa pyöriä sen korkeinta käskyttäjää ja esikuntaa varten. Nämä haalivat itselleen helpot hommat, hyvät korvaukset, edut jne. Muut työntekijät alistetaan nokkimisjärjestelmään, jossa nöyryys ja vaikeneminen ovat valttia!

  Jottei kävisi edellä mainitulla tavalla tai jotta sellaisesta päästäisiin eroon, on johtamistaidon tunnustamisella äärettömän suuri merkitys. Auktoriteetin on kyettävä nauttimaan arvostusta ja hänen on kyettävä myös palkitsemaan alaisiaan. Niin arvostus kuin palkitseminen käyvät mahdottomaksi, jos luottamuksen ja rehellisyyden sijaan narsistiset riitasoinnut emävoemakkasti hallihtoo työyhteisön huippua.

  Hyvän johtajan tärkein piirre on kyky tunnustaa omat rajoituksensa ja korvata puteet delekoinnilla. Lähimmäisten kannustaminen ja heidän palkitseva motivointinsa saa työpaikan heräämään uuteen kukoistukseen. Laman aikana johtujuus korostuu ja kahdesta samanlaisesta organisaatiosta paremman takaa löytyy parempi aina johtaja.