Tämän päivän suomalainen vanhustenhoito tarjoaa ikäihmisille rauhaa - PAHIMMILLAAN TAI PARHAIMMILLAAN KYSEINEN RAUHA ON HERRAN RAUHAA! Viimeisen kahden vuoden tilasto kertoo viidestätoista vanhuskuolemasta, joiden taustalla epäillään piilevän vanhusten laiminlyönti. Näin uutisoi YLE tänään. Juttu sisältää karmeita mainintoja maallisen vaelluksen päättymisestä: Yksi tukehtuu luumuun ja toinen kaatuu parvekkeella.

Nyt YLE osoittaa ainutlaatuisen tarpeellisuutensa, sillä harvemmin mainosrahoitteinen media nostaa julkisuuteen suurien mainostajien tai päätoimittajien ystäviin kuuluvan taloudellisen ökykaartin virheitä. Huomionarvoisena pidän sitäkin, että epäiltyjä kuolemaan johtaneita mokia on sattunut myös julkisella sektorilla. Yksityisessä ja yksityisessäkin sote-palvelun tarjonnassa löytyy eroa. Kasvottoman pörssiyhtiön johtoa ja kerman kuorijoita eivät hoidokit tai omaiset kohtaa. Sen sijaan pienen paikallisen toimijan yrittäjä työskentelee asiakkaiden parissa ja saa suoraa palautetta niin työntekijöiltä kuin omaisilta ja tuskinpa tällainen yrittäjä kehtaa taivaltaa kotikunnan kaduilla, jos häntä pidetään härskinä ikäihmisten ja työntekijöiden hyväksikäyttäjänä. Tässäkö syy siihen, että pieni yksityinen palveluntarjoaja voi kilpailla niin laadulla kuin tehokkuudella?

Kuvitelkaapa tilannetta, jos pörssiyhtiöt olisivat saaneet omia koko vanhuspalvelusektorin itselleen: Pahimmillaan meiltä ei löytyisi vaihtoehtoa niille, kun kunnalliset toimijat ja pienet yksityiset yrittäjävetoiset yksiköt olisi ajettu autuaasti ja iankaikkisesti alas. Meidän täytyykin  säilyttää kunnalliset ja pienet yksityiset toimijat tukemassa toisiaan ja samalla pyrkiä pääsemään iänkaikkisesti eroon härskisti rahastavista, vanhuksia kaltoin kohtelevista ja henkilökuntaa alistavista suuryrityksistä. Muussa tapauksessa vanhuksia odottaa sama kohtalo kuin SavPr:ssä 1980-luvulla eli, kun Karkialammen kasarmin sisälämpötila laski alle kymmenen asteen, sanottiin: TEILLÄ ON KAAPPI TÄYNNÄ LÄMPIMIÄ VAATTEITA!

 

Linkkin: https://yle.fi/uutiset/3-10632660